Heti alkuun huomautettava että naputan tätä viimein uusitun puhelinkoneiston kautta, eli kaikella todennäköisyydellä viesti sisältää tavallista enemmän kirjoitusvirheitä ja ulkoasu poikkeaa tavallisesta.
Kuluneen viikon olen saanut viettää syyslomaa lasten kanssa. Mukaan on mahtunut muunmuassa sukulaisten vierailua, leipomista, äitini yökyläilyä, ulkoilua ja kasoittain lautapelejä. Vointini on ollut ihastuttavasti lähes normaali, ja on tuntunut voimauttavalta puuhailla lasten kanssa yhdessä aamusta iltaan.
Pienen notkahduksen fiilikseen on tuonut kipuilu kyljessä, ja sain vasta nyt tietää että metastaaseista yksi on aiheuttanut kylkiluuhun pienen murtuman. Kipulääkkeet pitävät osan kivusta poissa, mutta jokainen asennonvaihto ja yskäisy aiheuttavat pahan vihlaisun. En voi kun toivoa että sytostaatit ja luulääke korjaisivat tilannetta ajan kanssa.
Toinen notkahdus tapahtui juuri äsken hoitajan soittaessa ja peruessa seuraavan tiputuksen. Neutrofiilit olivat liian alhaalla, viikko lepoa ja uusi yritys.
En ihan vielä osaa suhtautua asiaan tarvittavalla tyyneydellä, saatan kuulla miten pahissolut jäytävät pitkin kehoani eikä ajatus myrkkyjen lykkääntymisestä tunnu lainkaan hyvältä. Teen parhaani että saisin viikonlopun aikana ajatukset kääntymään parempaan suuntaan.
Tässä kaikki tältä erää, palaan piakkoin kertomaan mm. siitä miten vanhakin koira oppii uusia taitoja kunhan vähän kiroaa yrittäessään.
Mukavaa viikonloppua!
Kurjaa että tippa siirtyi :( mutta joskos sit jaksasit viikon päästä paremmin. Tsemppiä!
VastaaPoistaIlmoittaudun lukijaksi, vaikka usein ei ole sanoja kommentoimaan. Mutta ärräpäitä suosittelen. Nimim. Kokeiltu on. ♥
VastaaPoistaKiitos tsempeistä <3
VastaaPoistaVuoroin ärräpäitä ja vuoroin ihan muuta, eipä tässä enempää voi. Tässä vaiheessa vain kun sytostaatit on ainoa keino taistella pahiksia vastaan, ei tahtoisi hoitokertojen viivästyvän lainkaan. Minkäs mahtaa, tässä ollaan lähinnä matkustajan paikalla.
Hurjan nopeasti on tautisi edennyt! Oikein tajusin sen kun luin milloin ekaa kertaa sairastuit.Toivottavasti löytyy hidastavia hoitokeinoja.Olet kyllä vahva nainen kun jaksat tuon hoitorumban keskellä hoitaa vielä perhettä.Mutta eihän meillä äideillä ole vaihtoehtoa! Voimia sulle!
VastaaPoistaVauhti on todellakin ollut hurja, en ollut edes kunnolla sisäistänyt kaikkea koettua kun jo todettiin levinneeksi. Tässä sitä nyt sitten sisäistetään kaikkea kerralla ja opitaan elämään kroonisen sairauden kanssa. Vahvuus vaihtelee jopa päivittäin, silti uskon että juuri äitiyden ansiosta olen vahvempi - liikaa menetettävää ja päivittäinen syy olla edes hetkittäin ihan oikeasti vahva. Kuten sanoit, vaihtoehtoja ei ole. Silti minäkin löydän itseni toisinaan peiton alle hautautuneena itkemästä epätoivoisena, täytyy vain sallia itselleen pienet romahtamiset välillä jotta on taas varmempi nousta jaloilleen.
Poista