Kolmas sytostaattimatkani meni taas aivan omalla kaavallaan, jokainen kerta on tähän asti ollut hitusen erilainen. Makumuutoksista, päänsäryistä, ja jo tutuksi tulleesta päänsumuisuudesta ei päästy tälläkään kertaa. Jotenkin lähestyvä joulu ja sen mukanaan tuomat puuhat saivat minut puskemaan läpi oireiden, läpi hankalampien päivien kaljuuntuva otsa edellä. Oli joulunalusvierailuja, ostoksilla ravaamista, leipomista ja tohinaa.
Jotenkin olin syksyllä ajatellut että tämä joulu on se jolloin makaan kaljuna ja pahoinvoivana sängynpohjalla, en jaksa osallistua perheen juhlintaan ja koko juhla-aika menisi jonkinlaisessa sumussa. Kun kaikeksi onnekseni kaikki menikin toisin, tuli touhuttua liikaakin ja energioita tuhlattua vaikkei niitä aina ollutkaan. Ihmismieli on outo.
Nyt on takana joulunvietto, kuopuksen syntymäpäiväjuhlinta ja monen monta juhlakauden herkkua. Tänään ilmaan ammutaan uudenvuoden sähikäiset, ja sitten kai saa jo hiljalleen aloitella arjen ihmettelemistä. Se kai tämän pitkän juhlakauden tarkoitus onkin, että arki maistuu taas moninverroin mukavammalta?
Aivan kohta olen matkalla polille, tällä kertaa lääkärin vastaanotolle. En edes tiedä tarkalleen mitä kaikkea infoa on mahdollisuus saada, enkä ole osannut yhtään viisasta kysymystä valmistella. Tämä menee taas jo tutuksi tulleella 'otetaan vastaan se mitä annetaan' -asenteella näköjään.
Palaan kertomaan mikäli kerrottavaa on, loistavaa vuodenvaihdetta Juuri Sinulle!
- Terhi
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Rakas Joulupukki
Ilmassa on taikaa. Se ei pelkästään leijaile kimmeltävinä hiukkasina
ja saa lapset kikattamaan jännittyneenä, se myös ympäröi tunnelmallaan
kuin suuri punainen viltti ja saa kaiken tuntumaan mukavan pehmoiselta.
Olen äärimmäisen onnellinen siitä että saan tänäkin Jouluna nähdä tämän kaiken. Kulunut vuosi on ollut yhtä vuoristorataa erilaisine tapahtumineen ja tilanteineen, yhtälailla niitä upeita nousuja kuin turhankin jännittäviä laskuja. Nyt on vihdoin aika pysähtyä, nauttia siitä että kaikki on juuri nyt hyvin. Kun vierellä on rakas perhe, ympärillä läheisiä ja ystäviä en voisi olla tämän rikkaampi.
Hyvä Joulupukki, tiedän että tämä on sinulle sitä kaikkein kiireisintä aikaa. Muistathan itsekin levähtää? Hörppää Joulumuorin kanssa kuppi kuumaa teetä ja rapsuta tonttuja aina kun ne ohi vilahtavat. Kaikkein tärkeintä kun on aina Tämä Hetki.
Haukkaan possupiparilta saparon ja katselen kauneinta kuusta jonka lapset eilen koristelivat, kuuntelen elämää ympärillä. Tässä on hyvä.
Ihanaa Joulua Joulupukki, kuin myös sitä parasta Joulua aivan kaikille maailmassa <3 <3
- Terhi
Olen äärimmäisen onnellinen siitä että saan tänäkin Jouluna nähdä tämän kaiken. Kulunut vuosi on ollut yhtä vuoristorataa erilaisine tapahtumineen ja tilanteineen, yhtälailla niitä upeita nousuja kuin turhankin jännittäviä laskuja. Nyt on vihdoin aika pysähtyä, nauttia siitä että kaikki on juuri nyt hyvin. Kun vierellä on rakas perhe, ympärillä läheisiä ja ystäviä en voisi olla tämän rikkaampi.
Hyvä Joulupukki, tiedän että tämä on sinulle sitä kaikkein kiireisintä aikaa. Muistathan itsekin levähtää? Hörppää Joulumuorin kanssa kuppi kuumaa teetä ja rapsuta tonttuja aina kun ne ohi vilahtavat. Kaikkein tärkeintä kun on aina Tämä Hetki.
Haukkaan possupiparilta saparon ja katselen kauneinta kuusta jonka lapset eilen koristelivat, kuuntelen elämää ympärillä. Tässä on hyvä.
Ihanaa Joulua Joulupukki, kuin myös sitä parasta Joulua aivan kaikille maailmassa <3 <3
- Terhi
tiistai 11. joulukuuta 2012
Lumisateen tuomaa
Jos uskaltaisin ääneen sanoa, kertoisin että viime kertaisen hoitoryöpyn jälkeen toivuin ehkä aavistuksen verran nopeammin kuin edellisen. Tosin en uskalla, tämän suhteen ei kannata maalailla piruja seinille.
Mutta selvisin kuin selvisinkin, pääsin joulushoppailemaan rakkaan äitini ja siskoni seurassa ja nauttimaan arkisista iloista. Viime viikolle ajoittunut kokonaan lääkkeetön viikko meni jo lähes normaalissa olossa, ei iskenyt niin paha uupumuskaan kuin edellisellä kerralla.
Silti tuttu Alakulon Alho ajoittui taas niihin hetkiin kun olo alkoi fyysisesti olemaan jo siedettävä. Kun pää ei humise talvimyrskyn tavoin tai kaikki ei enää maistu vaipoille, on ehkä liikaakin aikaa pohtia kaikkea. Vaikken mielestäni mitään masennusta podekaan, väkisin niinä hetkinä kaikki harmaa ja tummasävyinen hiipii mieleen ja olo on lohduton. Paitsi että oma terveydellinen tulevaisuus väkisinkin aiheuttaa tuolloin erityisen paljon ahdistusta, käy tunneryöppyihin mikä vain syötiksi. Iskee suunnaton ikävä edesmennyttä pappaa, huoli siitä että olen niin kovin huono vaimo ja äiti pahimpina päivinä, ja parempinakaan ei aina jaksa. Koitan ajatella niin että tunteet pitää tuntea sellaisina kuin ne tulevat, etteivät ne patoudu. Kovin hankala silti suhtautua tällaisiin tummiin aaltoihin.
Tänään istuin taas tutun polin seinien sisällä, tällä kertaa hivenen sivummassa. Olin napannut lukemista mukaan (korkkasin vihdoin Johanna Sinisalon 'Ennen päivänlaskua ei voi', joka on pokkarimuotoisena odottanut vuoroaan hyllyssä ihan liian kauan), ja lukien aika meni siivillä. Ehdin kirjassa reilusti yli puolenvälin, ja taidan lukaista sen illalla tai huomenna loppuun. Joulun ajan saan olla sitten aivan tauolla, ja seuraava istunto odottaa vasta toisella viikolla tammikuussa. Tosin tuohon väliin ehdin käymään lääkärin luona väli-istunnolla, joten täysin tästä aiheesta en pääse pyhienkään aikaan.
Pokkareista puheenollen, rakastan lukemista - olen vain jostain syystä ollut aivan liian laiska viimeaikoina sillä saralla. Lähinnä on tullut tämän vuoden puolella luettua kevyen sorttisia viihdeteoksia, ja muutamia runokirjoja. Suurimpien annosten lääkepäivinä ei yksinkertaisesti pysty keskittymään pitkäksi aikaa kirjan ääreen, ja muina päivinä meinaa unohtua.
Olen myös epätoivon vimmalla virkannut pitkästä aikaa, taito jonka herätin henkiin taas aikuisiällä pari vuotta sitten. Tai no taidosta ei niinkään voi puhua, lähinnä huiveja ja pannunalusia tullut toistaiseksi suhistua. Toisaalta taas pidän juuri sellaisista puoliaivottomista puikotuksista joita voi harrastaa siinä samalla kun televisiosta pyörii jokin ohjelma. Ja kaupat ovat täynnä toinen toistaan ihanempia lankoja, ei niitä voi sinne jättää!
Kutoa en ole koskaan osannut, saattaa olla etten edes koskaan kokeillut. Sen voisi sitten kai seuraavaksi opetella, lienee nopeampaa kuin virkkaaminen? Ehkä sitten kun sen osaa, lähinnä ;)
Loppuviikolle odotan vaihtelevia olotiloja, pelkään hitusen millainen musta myrskypilvi siellä tällä kertaa odottaa ja yritän parhaani mukaan siirtää ajatukset kovaa vauhtia lähestyvään jouluun. Monituiset paketit odottavat jo paperointia, ja joulun ajassahan ei mitään negatiivista ole. Nyt pikkuhiljaa se jo kietoo minutkin lumenpehmeään vilttiinsä, pistää lukuiset joululaulut pyörimään päässä ja nauttimaan ihanista mausteisista tuoksuista. Tule vain Joulu, me odotamme!
- Terhi
Mutta selvisin kuin selvisinkin, pääsin joulushoppailemaan rakkaan äitini ja siskoni seurassa ja nauttimaan arkisista iloista. Viime viikolle ajoittunut kokonaan lääkkeetön viikko meni jo lähes normaalissa olossa, ei iskenyt niin paha uupumuskaan kuin edellisellä kerralla.
Silti tuttu Alakulon Alho ajoittui taas niihin hetkiin kun olo alkoi fyysisesti olemaan jo siedettävä. Kun pää ei humise talvimyrskyn tavoin tai kaikki ei enää maistu vaipoille, on ehkä liikaakin aikaa pohtia kaikkea. Vaikken mielestäni mitään masennusta podekaan, väkisin niinä hetkinä kaikki harmaa ja tummasävyinen hiipii mieleen ja olo on lohduton. Paitsi että oma terveydellinen tulevaisuus väkisinkin aiheuttaa tuolloin erityisen paljon ahdistusta, käy tunneryöppyihin mikä vain syötiksi. Iskee suunnaton ikävä edesmennyttä pappaa, huoli siitä että olen niin kovin huono vaimo ja äiti pahimpina päivinä, ja parempinakaan ei aina jaksa. Koitan ajatella niin että tunteet pitää tuntea sellaisina kuin ne tulevat, etteivät ne patoudu. Kovin hankala silti suhtautua tällaisiin tummiin aaltoihin.
Tänään istuin taas tutun polin seinien sisällä, tällä kertaa hivenen sivummassa. Olin napannut lukemista mukaan (korkkasin vihdoin Johanna Sinisalon 'Ennen päivänlaskua ei voi', joka on pokkarimuotoisena odottanut vuoroaan hyllyssä ihan liian kauan), ja lukien aika meni siivillä. Ehdin kirjassa reilusti yli puolenvälin, ja taidan lukaista sen illalla tai huomenna loppuun. Joulun ajan saan olla sitten aivan tauolla, ja seuraava istunto odottaa vasta toisella viikolla tammikuussa. Tosin tuohon väliin ehdin käymään lääkärin luona väli-istunnolla, joten täysin tästä aiheesta en pääse pyhienkään aikaan.
Pokkareista puheenollen, rakastan lukemista - olen vain jostain syystä ollut aivan liian laiska viimeaikoina sillä saralla. Lähinnä on tullut tämän vuoden puolella luettua kevyen sorttisia viihdeteoksia, ja muutamia runokirjoja. Suurimpien annosten lääkepäivinä ei yksinkertaisesti pysty keskittymään pitkäksi aikaa kirjan ääreen, ja muina päivinä meinaa unohtua.
Olen myös epätoivon vimmalla virkannut pitkästä aikaa, taito jonka herätin henkiin taas aikuisiällä pari vuotta sitten. Tai no taidosta ei niinkään voi puhua, lähinnä huiveja ja pannunalusia tullut toistaiseksi suhistua. Toisaalta taas pidän juuri sellaisista puoliaivottomista puikotuksista joita voi harrastaa siinä samalla kun televisiosta pyörii jokin ohjelma. Ja kaupat ovat täynnä toinen toistaan ihanempia lankoja, ei niitä voi sinne jättää!
Kutoa en ole koskaan osannut, saattaa olla etten edes koskaan kokeillut. Sen voisi sitten kai seuraavaksi opetella, lienee nopeampaa kuin virkkaaminen? Ehkä sitten kun sen osaa, lähinnä ;)
Loppuviikolle odotan vaihtelevia olotiloja, pelkään hitusen millainen musta myrskypilvi siellä tällä kertaa odottaa ja yritän parhaani mukaan siirtää ajatukset kovaa vauhtia lähestyvään jouluun. Monituiset paketit odottavat jo paperointia, ja joulun ajassahan ei mitään negatiivista ole. Nyt pikkuhiljaa se jo kietoo minutkin lumenpehmeään vilttiinsä, pistää lukuiset joululaulut pyörimään päässä ja nauttimaan ihanista mausteisista tuoksuista. Tule vain Joulu, me odotamme!
- Terhi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)