tiistai 2. marraskuuta 2010

Nappipurkin pohjalta löytyy totuus

Tuntuu yhä enemmän siltä että elämme juuri nyt jossakin käsittämättömässä hamsterinpyörässä, joka pyörii pyörimistään kunnes itse lopulta tajuamme koko tilanteen älyttömyyden.

1.)  Etsimme suurempaa kotia, lisähuone tai pari ei olisi pahitteeksi mutta etenkin paremmat säilytystilat tulisivat tarpeeseen.

2.) Tyhjennämme nykyistä kotiamme kaikesta ylimääräisestä, siivoamme ja puunaamme jotta mahdolliset ostajaehdokkaat olisivat kiinnostuneita ja kaupat kävisivät nopeasti & kannattavasti.

3.) Laatikko ja poistosäkki toisensa jälkeen huomaamme miten paljon paremmalta kaikki alkaa näyttämään, ja että ihan oikeasti pärjäisimme vähemmälläkin tavaramäärällä.

4.) Ostamme isomman asunnon, ja kaikki on aluksi ah niin tilavaa ja väljää.  Toistelemme vuorollamme lausetta 'näin sitten pitää olla jatkossakin, näin on hyvä'.

5.) Vuosien saatossa tavaraa kertyy taas, ja kaikki alkaa alusta.

Vai voisiko olla sittenkin toisin? Saisiko sen kaikenkattavan viisauden iskostettua johonkin kohtaan selkäpiissä, niin että joka kerta kun kaapit ja laatikot alkavat kerätä vierelleen uusia laatikoita ja kaappeja edellisten täyttyessä, tulisikin automaattisesti stoppi hamstraamiselle ja roudaisi tavaraa ennemmin kierrätyskeskuksiin ja kirppareille?

Pitäisiköhän aiheesta askarrella jonkinlainen huoneentaulu, vai uskaltaisikohan luottaa ihan vain omaan omatuntoon?

Varsinaisia hamstraajia ihmetelty täällä. Näin pahaksi en vielä omaa tilannettamme näkisi.

Terhi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti