Äitiyden monet kasvot , osa 1.

Viimevuosina on puhuttu (ehkä nyt jo hitusen hiipuvaan tahtiin) siitä miten isien pitää ihan Oikeasti osallistua lastensa elämään, olla kiinnostuineita, viettää aikaa ja tinkiä niistä omista töistään ja menoistaan lasten hyväksi. On kumottu kaikki vanhentuneet mallit siitä miten mies tuo sen leivän taloon ja nainen pitää sitten perheen koossa.

Miten sitten äitiyden laita, mitä kaikkea on muuttunut ihan pienen ajan sisään? Ajattelin postata aiheesta muutaman eri ajatuksen verran, aloittajana pohdintani internetin tuomista uusista tuulista äitiyteen ja sen ruotimiseen.

Nettimaailman massiivinen vyöryminen lähes jokaisen perheen olohuoneisiin (puhumattakaan matkapuhelimista ja työmatkojen läppäröinneistä) ja sosiaalisen median yleistyminen on nostanut pintaan uudelleen 'nainen on naiselle susi' -ilmiön. Siinä missä toisaalta äiti-ihmiset saavat toisiltaan vinkkejä ja vertaistukea myös anonyymeinä verkossa, on jokainen apua kysyvä tai tapansa esille tuova myös erittäin altis saamaan saavillisen kuraa niskaansa.

Ei riitä se että kun myönnät tehneesi jotakin lastenkasvatukseen liittyvää niin sanotusti väärin ja saat tästä kymmenittäin tuomitsevia ihmetyksiä ja arvosteluja, vaan myös ihan jokapäiväisistä puuhailuistasi kertoessasi on paikalla heti provosoiva haukkalauma joka saa sinut lopulta tuntemaan itsesi äitiyden pohjasakaksi.


Tekaistu esimerkki tekaistulta keskustelupalstalta:

Äityliini 2010 kirjoittaa:  Hohhoijaa, onkin tänään tullut katseltua vaan pari leffaa lasten kanssa, ei oikein jaksa muuta kun eilen tuli niin touhutettua ja säntäiltyä ympäriinsä. Mitäs teille muille kuuluu?

Mamma 1987 vastaa: Vähän sama meno täällä, laiskottaa kun ulkonakin sataa ja on niin mustaa.

Äippä vastaa: Ai, no me oltiin tuossa aamusta pari tuntia pihalla - lapset niin nautti kuraleikeistä. Tultiin sitten kotiin kun karjalanpaisti tuoksui jo pihalle asti, ja laitettiin pullataikina kohoamaan. Nyt tulin pikaisesti vilkaisemaan sähköpostit kun lapset nukkuu, täytyykin pian rientää jo valmistelemaan joulukorttiaskarteluja.

vieras vastaa: Pari leffaa??? Eikä kello ole edes kahtatoista vielä?

vieras 2 vastaa: Peesaan edellistä, mitä sä luulet että tollanen nötväily tekee sun lapsille - sitten kohta kiukuttelet kun ei ne nuku ja hyppii pitkin seiniä??

----

Tekaistu esimerkki no 2:

Nuori Mamma 86 kysyy: Musta on alkanut tuntua siltä ettei tuo lapsen levottomuus ole enää normaalia. Olisko kenelläkään kokemusta tuollaisten 4-6 -vuotiaiden ADHD:sta, miten saitte diagnoosin?

vieras vastaa: No haloo, lasten kanssa vaan enemmän touhua päivisin ja kunnolla rajat ja rakkaus käyttöön. Tollaset diagnoosit on nii-in keksittyjä.

Mammutti 76 vastaa: Äläs välitä edellisestä, kannattaa varmistaa ihan sieltä oman neuvolan puolelta miten asiassa kannattaa edetä.

vieras vastaa: Eiku ihan totta, lääkkeitäkö vaan purkkitolkulla lasten nassuihin että olisivat just niinku vanhemmat haluaa?

----

En puhu enkä kirjoita mitenkään pienen pintaraapaisun kokemuksella, vaan taustalla ihan kantapään kautta opitut asiat ja jokainen joka koskaan on yhdelläkään ns. mammapalstalla vieraillut, tietää mistä puhun.

Itse löysin netistä äideille (ja miksei isillekin) suunnatut keskustelupalstat niihin aikoihin kun odotin toista lastamme. Tajusin pian miten hieno keino se on saada nimenomaan sitä vertaistukea, lukuisilta muilta äideiltä jotka ovat täysin samassa tilanteessa. Esikoisen uhmakiukkuraivaritkaan eivät jääneet harmittamaan niin pitkäksi aikaa kun sain niistä lähes reaaliajassa avauduttua muille, ja huomattua että ihan sama meno on hyvinkin monen katon alla eikä se tee minusta mitenkään epäonnistunutta äitiä.

Tuosta 'löytämisestä' on nyt kulunut kuutisen vuotta, ja keskustelupalstoilla notkumiseni on vähentynyt aivan minimiin ellei kokonaan päättynyt. Syitä on varmasti monia, ehkä osaltaan myös se että nykyisin on näitä IRL-tuttuja äitihahmoja niin paljon että tulee enemmän heidän kanssaan ruodittua asioita. Mutta painavin syy on ihan varmasti juuri se etten enää jaksanut edes seurailijan roolissa sitä miten ihmiset lyttäävät toisiaan oikeasti tärkeiden asioiden äärellä.

Ihminen joka kysyy nettisaiteilla neuvoa anonyymisti, on hyvin usein liian arka kysymään vastaavaa pihapiirin äideiltä / neuvolantädiltä / joskus jopa omalta äidiltään. Hän on epävarma omasta äitiydestään eikä täysin luota omaan itseensä tai omiin keinoihinsa. Toisinaan hän on jopa niin väsynyt ja turhautunut ongelmansa äärellä, että on valmis pistämään anonyyminkin itsensä alttiiksi arvostelulle ja kokeilemaan lähes mitä vain mistä voisi olla apua.

Kun tällaisessa tilanteessa saat ryöpyn sitä itseään niskaasi, poistut vähin äänin sivustolta takavasemmalle ja ryvet mieluummin ongelmasi parissa ihan itseksesi edelleen.

Ihan taatusti ja varmasti, ja myös kokemuksen syvällä rintaäänellä varustettuna tiedän että tämä on vain yksi pieni puoli siitä mitä kaikkea näillä mammapalstoilla tapahtuu. Siellä myös pidetään virtuaalisesti hauskaa, puhutaan täysin joutavia ja tyhjennetään päätä, löydetään niitä oikeitakin ystäviä ja juoruillaan naapuriparvekkeen äreistä mummoista.

Silti pistää miettimään; himmentyvätkö koskaan nämä virtuaalimaailman huonot puolet täysin, vai joudummeko vaan sopeutumaan niihin ja oppimaan lisää keinoja siihen miten kulkea tietynlaiset suodattimet säädettynä täysille joka kerta kun ko. sivustoille kirjaudumme?

Ja ihan vain linkityksen iloksi tässä pari vertailukohdetta heille jotka eivät yhtään tiedä mistä puhun:

Kaksplus -lehden avoin keskustelupalsta 

Vauva-lehden avoin keskustelupalsta