Pitkähköksi muodostunut välitauko kirjoituksissani ei jälleen kerran tarkoita muuta kuin saamattomuutta. Ehkä pieni tekosyy on siinä etten nykyään viihdy juurikaan pöytäkoneen ääressä kovan tuolimme takia, ja suoritan pääasiallisesti surffailuni puhelimen ja padin välityksellä. Nämä taas eivät kelpaa kirjoittamiseen läheskään niin hyvin kuin ihka oikeat näppäimet, joten julkaisutiheys kärsii. Menikö selitys läpi? Ehkä kaivan jossakin vaiheessa läppärin pölyyntymästä ja naputtelen sohvannurkassa. Kauas on tultu ruutuvihkoajoista.
...tai ehkei niin kauas sittenkään. Olen edelleen vannoutunut kynän ja paperin käyttäjä, raapusteltua tulee milloin kauppakuittien takapuoliin kahvilla istuessa tai vanhojen avolehtiöiden sivuille jotka ovat vuorosivuin täytetty Yatzy-pelien tuloksilla, suklaamousse-resepteillä ja lasten neuvolavaraus-muistiinpanoilla. Näitä riemunkirjavia lehtiöitä on taloutemme täynnä, ja aika ajoin niitä tarkemmin tutkiessa pääsee todella aidosti sisään perheemme arkeen. Varsinaisia luolapiirustuksia!
Viimeksi (erittäin pitkästä aikaa) naputellessani erästä kirjoitustani ihan virallista julkaisua varten, huomasin taas kuinka turhauttavan paljon olen laiminlyönyt oikeaa hinkuani kirjoittamiseen. Miksi? Ei siihen ole edes syytä. En jaksa enää hokea itselleni "kuka nyt Sinun tekstejäsi lukisi?", sillä lähtökohtaisesti kirjoitan aina itseäni varten. Siksi että Minulla on sanottavaa, joukko lauseita ja asioita jotka pulputtavat sisälläni huutaen päästä ulos. Kauniina kirjaimina yksi toisensa jälkeen.
En tiedä miksi aika-ajoin etsin itselleni jonkinlaista virallista syytä kirjoittaa, jotakin tahoa joka jopa pyytäisi tekstejäni tai (hui kauhistus) jopa maksaisi niistä. Mietin pääni puhki sitä että maailma on täynnä julkaistuja kirjoja jotka ovat täyttä kuraa, miksei minunkin lauseeni voisi päästä kansien väliin? Siksi etten uskalla. Tyydyn naputtamaan blogitekstejä, kommentoimaan eri foorumeilla tai raapustamaan rivin silloin tällöin sinne kauppakuitin kääntöpuolelle. Se on ainakin jotakin jota ei kukaan voi minulta viedä, jotakin johon ei arvostelun terävinkään miekka voi liiaksi iskeytyä. Ja olen turvassa.
- Terhi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti