perjantai 22. maaliskuuta 2013

Päivänsäteenä pienenä silmiisi kurkistan...

Kuluneella viikolla olen saanut taas nipun uusia kokemuksia kun sädehoito vihdoin alkoi. Hoito on tuonut mukanaan uudet päivärytmit, vierailu syöpäpolilla kun on nyt jokapäiväistä ja omat hoitoni ajoittuvat aina heti aamuun.

Heti ensimmäisestä sädetyskerrasta lähtien on päässäni soinut Sig:n Hyvää Syntymäpäivää, ja se alkaa soimaan viimeistään joka kerta kun astun sädehoidon käytävää pitkin :). Ehkä tämän viiden viikon aikana ehdin löytämään jonkin muun 'sädeaiheisen' laulun korvamadolle soitettavaksi.

Itse sädetys on kivutonta ja varsin 'harmitonta', kuten olin jo ennalta ajatellutkin. Ensimmäinen kerta oli pidempi johtuen laitteen ottamista kohdistuskuvista ja hoitajien tekemistä säädöistä, ja käteni onnistuivat puutumaan niin että hetki piti ravistella jotta pystyi paidan pukemaan päälleen session jälkeen. Normaalikerrat ovat sitten olleet nopeita ja vaivattomia. Täkäläisellä polilla ovat aikataulut toistaiseksi ainakin pitäneet kutinsa, ja olen päässyt hoitoon lähes samantein kun odotustilaan olen astellut. Iloiset huomenet, vaatteet pois, hoitopöydälle asettelu, laitteen hurinaa ja pari kertaa hoitajat käyvät pyörittelemässä laitteistoa. Lopuksi kiitos, paita päälle, heipat kaikille ja poistuminen.

Henkilökunta on pirteää ja mukavaa, polille on vain pieni ajomatka kotoamme ja parkkipaikkakin on toistaiseksi löytynyt helposti. Sujuvaa siis, eikö?

Liian ruusuista kuvaa ei toki tästä(kään) kannata antaa. Tiedän hyvin että sädeannosten kasvaessa on jatkuvasti todennäköisempää että iho alkaa reagoida. Ihon palamisoireet saattavat ilmaantua myös vasta pari viikkoa hoitojen loppumisen jälkeen, eli nyt vain toivotaan ettei pahoja oireita tule. Tiedän myös jo ensimmäisen viikon jälkeen että mitä pidemmälle edetään ehdin myös kyllästymään päivittäiseen ravaamiseen polilla. Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin tähän astisesta hoitopolusta se helpoin pätkä, ja asennoidun tähänkin niin että kaikki on vihulaisen selättämisessä välttämätöntä. 

Tällä hetkellä kotona tuoksuu ikkunan ääressä jäähtymässä oleva suklaakakku, joka odottaa niskaansa suklaista kuorrutetta. Suunnittelen nappaavani puolet mukaan pienelle viikonlopun minilomaselleni ja jättäväni puolet perheen herkuteltavaksi. Suuntaan iltapäivällä äidin hellään huomaan, ja odotan höpöttäväisen rentouttavaa viikonloppua ja monipuolista akkujen latailua! Hassusti jo eilen illalla tuli ikävä kotiin jäävää perhettä, ja olo oli hetken hyvinkin ristiriitainen lähtemisen suhteen. Koitan kuitenkin ajatella sen niin että olen taas annoksen mukavampi äiti kun saan hetken nollattua erilaisessa ympäristössä ja mökin lämmössä makkaraa grillaillen. Tiedän myös että perheen aika menee hyvinkin nopsaan, tuskin ehtivät huomata äidin poissaoloa! Nähtäväksi jää ehtivätkö muun puuhailun lomassa koristelemaan virpomisoksat ja etsimään noitavaatteet, vai jätämmekö sunnuntain aamupäivään kaiken ;)

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua Sinulle!

- Terhi   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti