Ripaus rohkeutta, hitunen innostusta

Tiedätkö kuinka tilanteet ja hetket osaavat joskus karata pahasti ohi? 

Kun olet jostakin asiasta mielettömän innostunut, täynnä energiaa ja ideoita Tehdä Jotakin suurta ja pistää pyörät pyörimään. Ja kun kaikki tuo energia pitääkin pistää takataskuun odottamaan oikeaa hetkeä, kun ihan vielä ei pysty asioita eteenpäin rullauttamaan. Ja sitten kun tämä oikea hetki tulee, kaivat energiapallon takataskusta -- vain huomataksesi että se on lytistynyt.

Työnhaussa käy useinkin näin. Näen mielenkiintoisen ilmoituksen, luen ensin epäilevästi rivit etu- ja takaperin löytääkseni sieltä epäkohtia. Kun näitä ei löydykään, näen jo mielessäni itseni marssimassa kyseiseen firmaan käsi ojossa valmiina tarttumaan toimeen ja viihtymään työssä joka on Juuri Minulle Tarkoitettu. Huomaan että ko. yritykseen voi olla yhteydessä vasta seuraavalla viikolla, ja päättäväisesti suunnittelen soittavani ensin (tehden vaikutuksen innokkuudellani) ja laativani hakemuksen vasta sitten. Kuulostaa hyvältä, eikö?

Seuraavat pari päivää menee edelleen positiivisen innokkuuden ympäröimänä, kelaan mielessäni nasevia työhakemuslauseita ja näppäriä puhelinkeskustelun aloituksia. Pohdin jo asiaa niinkin pitkälle mitä mahtaisin mahdolliseen haastatteluun pukea päälleni, saankohan nykyisestä työstäni vapaapäivää tarvittaessa ja tukun muita vastaavia ajatuksia.

Kunnes pikkuhljaa, melkein huomaamatta, arjen touhut vievät ajatukset muille urille ja työnhaulliset seikat jäävät taustalle vaimeina pyörimään. Tulee päivä jolloin voisin olla yhteydessä tähän mahdollisesti juuri minua odottavaan yritykseen, hetki jolloin on oikeasti aika tarttua luuriin ja tehdä vaikutus osaamisellaan. Mutta missä onkaan tarvittava into? 

Muutaman päivän odoteltuani mieleni on alkanut ovelasti keksimään myös niitä negatiivisempiakin puolia kyseistä työtä ajatellen, varmuus on vaihtunut epävarmuudeksi ja energia latistunut pohjalukemiin. Eipä tämä taida olla minua varten, työaikakin on hankala ja piti välillä kokeilla jotakin uudenlaista... Miksi ihmeessä ihminen tekee itselleen näin?

Ymmärrän toki että asioihin on hyvä ottaa pieni etäisyys eikä lähteä suin päin ryntäämään sen ensimmäisen innonpuuskan siivittämänä mihin vain. Pieni harkinta ei ole koskaan pahasta, mutta miksi mieleni saa asian kääntymään aina ihan päälaelleen?

Ostaisin siis mieluusti joko pussillisen impulsiivisuutta, tai nipun kestävämpää innokkuutta joka ei lässähdä yhden viikonlopun aikana. Kaikki tarjoukset huomioidaan.

 (marjapiirakka on huomattavasti työnhakua positiivisempi pakkaus)