Kun periaatteessa alan olla ajan perässä juoksemisessa voiton puolella, muistan etten pakannut kerholaisen reppua illalla (pahin moka, -äitihuomio). Katson läpi neljä ensimmäistä paikkaa missä rimpsuhelmaisen kiiltävän jumppapuvun Pitäisi olla, ja ennen kuin syöksyn viidettä kohti sanon varovasti viisivuotiaalle ettei pukua ehkä nyt ehdi löytämään - puet tänään jumppaan muuta.
(Tässä kohtaa on pakko varmistaa että huomasithan maininnan puvun rimpsuhelmaisuudesta ja kiiltävyydestä? Sen lisäksi puku on täysin uusi, kauan odotettu ja tyttö on asunut puvussaan siitä asti kun sen sai - odottaen tätä ensimmäistä jumppakertaa johon vihdoin puvun saisi pukea virallisesti päälleen. Yhtään puvun kiehtovuutta ei vähennä se että siinä on suuri Hello Kittyn kuva.)
Jokainen joka joskus on viisivuotiaan tytön nähnyt tai tuntenut, tietää että ajatus t-paidasta ja trikoista uuden jumppapuvun tilalla on täysin mahdoton, etenkin kun jokaiselle kerhokaverille ja -tädille on ehditty kuuluttamaan että 'huomenna sen sitten näette, niin se on ihan uusi ja ihan prinsessamainen'. Joten syöksyn jatkamaan etsintää, viisivuotiaan huutaessa naama punaisena vieressä - samalla vahdin ettei pienin nikahdu aamujukurttiinsa ja että isoinkin pistäisi töpinäksi.
Sitten teen toiseksi pahimman mokan: kysyn mieheltä. Toinen heräilee rauhalliseen tapaansa viisi minuuttia ennen töihinlähtöä, ja erehdyn lausumaan ääneen ahdistukseni syyn 'Oletko nähnyt sitä jumppapukua, piti olla tuossa tai tuossa ja nyt se on kadonnut!'. Mitähän mies vastaa?
a) "Odotas, en ole nyt ihan varma mutta käyn tuon vaatehuoneen vielä läpi niin laita sinä jo muut kuntoon." Ja säntää etsimään tehokkaasti ja varmasti.
vai:
b) "Rauhoitu nyt, joka aamu saa herätä samaan sähläykseen tuo ei auta mitään." ...ja tätä lausahdusta seuraa pakkopysäyttäminen ja 'rauhoittelu' vaikka allekirjoittanutta vituttaa kuin pientä matoa pakkasella ja kello ei pysähdy edelleenkään.
Aivan.
Ratkaisuna tietysti lopetetaan miehelle puhuminen siltä aamulta, ja jatketaan pakollisia kuvioita jotta joskus päästäisiin johonkin lopputulokseenkin. Tukat kiertyvät leteille noin, ulkohousut hyppäävät riviin noin ja hanskatkin löytyvät sieltä mistä piti.
Viimeistä 'onko kaikki nyt mukana' -vilkaisua suorittaessani päädyn kurkistamaan vielä yhteen Hukkapaikkaan, ja siellähän se: lipaston sisällä, laatikoiden takana, aivan samassa paikassa mistä olen löytänyt jo viisi aiempaa hukattua elementtiä: The Jumppapuku.
Viisivuotiaan ilme kirkastuu, oma takki edelleen tyhjänä kaikesta höösäyksestä, mutta vihdoin valmiina lähtemään.
Normiaamu, sanoisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti