Vilua kesän keskellä

Evässoppa poltti kielen tunnottomaksi muttei lämmittänyt toivotulla tavalla, kehtaisiko sitä pistää jumpaksi tässä ja nyt? Ottaen huomioon että toimistolla on lisäkseni vain yksi kollega, ei taukojumppa herättäisi kovin suurta ihmetystä. Mutta jääköön se nyt vielä aikeeksi, lämmittelen mieluummin kohta taukotilaa siivoskellen.

Tämä viikko on vasta puolillaan, mutta aika tuntuu silti loppuvan kesken. Niin hiljaista ja toimetonta kuin olo toimistolla onkin, on silti puuha jos toinenkin vielä hoidettava ennenkuin perjantaina viideltä suljen oven takanani lopullisesti. Tästä kuitenkin päästään sujuvasti yhteen huonoista puolistani; olen tehoton silloin kun aikaa on liikaa. 

On ehdottomasti suuri vahvuus olla tehokas paineen alla mutta jos vastapuolena on suunnaton löysäily jos aikataulu ei olekaan niin tiukka, ei tulos ole sitten ihan niin paras mahdollinen. Tavallaanhan tästä tulee toistuva kehä; lykkään tehtäviä siihen kun ne on Pakko tehdä, ja toimin sitten tehokkaasti. Onko se järkevää? Ei, ei mitenkään. Tällä onnistun vain huolestuttamaan ympäristöäni, näyttämään kovinkin laiskalta ja aiheuttamaan itselleni turhaa stressiä.

Työnhaullisesti ajateltuna tämä on tietysti sellainen kuvio josta kerron taatusti vain sen toisen puolen; Työskentelen tehokkaasti paineen alla. Piste. Kolikon kääntöpuoli kuitenkin ärsyttää minua itseäni sen verran, että tahtoisin osata tehdä asialle jotain. Hyviä vinkkejä vastaanotetaan!

Eilen olin taas kovinkin reipas, ja soitin uudelle TPT:lle (käsite tutuksi täällä). Olin jännityksestä johtumatta oikeinkin reipas ja uskoakseni onnistuin kuullostamaan jopa ihan vakuuttavalta. Positiivinen kuva jäi ainakin itselleni siitä että tuntui kuin olisimme olleet TPT:n kanssa hyvinkin samalla aaltopituudella, puhuimme molemmat jopa toistemme päälle kun asiat nyt vain sattuivat tulemaan mieleen yhtäaikaa. 

Ei tietysti saisi taas liikaa innostua, tiedän kyllä että toiset ihmiset osaavat kuulostaa hyvinkin kiinnostuneilta ja positiiviselta aivan jokaisen soittajan suhteen eikä sen tarvitse tarkoittaa sen enempää. Mutta kävi miten kävi, hakemus ansioluoetteloineen on nyt ilmoille lähetetty ja jään odottamaan jatkoa (kuten niin monen muunkin asian suhteen).

Sataako siellä?

- Terhi

Jätskiä odotellessa voi käydä aika pitkäksi...

 

Ajatusten tulvaa

Istun viileässä toimistossa muutaman hassun (oikeasti :) ) ihmisen seurassa, omalla puolellani sermiä ja näppäimistöstä kuuluu tasainen naputus. Naputuksen aiheuttaa vuoroin sekavien ajatusten kirjaaminen vähän sinne sun tänne, vuoroin typerät mutta ah niin koukuttavat  pikkupelit ja välillä jopa ihan oikeat työt. 

Viimeksi mainittuja on yhä vähemmän ja vähemmän, mutta ilokseni tälläkin viikolla on sentään isoimman osan työpäivästä saanut tehdä sitä mistä maksetaan ja kokea itsensä oikeasti hyödylliseksi. Takaraivossa jokaisella meistä kytee pelko siitä, osaammeko tehdä niitä oikeita töitä ihan oikeasti tehokkaasti enää jatkossa? Alkuun tällainen maleksiminen oli ihan hauskaa vaihtelua, erittäin hektinen työympäristö kun vaihtui hetkessä siihen ettei kaikille enää ollutkaan töitä ja päivät piti täyttää milloin milläkin puuhalla. Toki tämä aiheutti myös pientä kateuden kipinää; miksi tuo saa vetää lonkkaa kun itse raadan pää sauhuten?

Nyt olemme jo siinä pisteessä ettei kukaan kadehdi mitään. Kaikilla on tasan yhtä vähän mitään oikeaa tekemistä, ja päivät kuluvat joko puuduttavan hitaasti tai mukavalla temmolla riippuen täysin siitä mitä tekemistä itse keksimme. Työn kuva itsessään kun vaati sen että lähes kaikkien on oltava kuitenkin jatkuvasti jonkinlaisissa valmiuksissa, ihan siestatasolle ei voi heittää. 

Olemme huomanneet näiden viimeisten viikkojen opettaneen meille niin itsestämme kuin toisistammekin hurjasti uutta. Paitsi että päivämme täyttävät puolikepeät keskustelut siitä millä kukakin vapaa-aikansa täyttää ja mitä hauskaa on kenellekin elämän varrella tapahtunut, olemme päässeet myös pintaa syvemmälle: on tehty persoonallisuustestejä ja luonneanalyysejä, on pohdittu parisuhteita ja perhesuhteita läpi joka kannalta.

Tällainen 'linkitys' ei varmasti ole mahdollista joka työpaikalla. On täysin sattumienkin summaa minkälaista porukkaa mihinkin työhön ajautuu ja millainen työyhteisöstä syntyy. Meille on kuitenkin päässyt kasautumaan melko kirjava joukko persoonallisia, omaperäisiä ja mielettömän fiksuja ihmisiä.  Keväällä tietoon tulleet vaikeudet ja irtisanomisten pelko on nivonut porukan yhteen entisestään; enemmän täällä on kuultu hysteeristä naurunkikatusta kuin itkuisia nyyhkäyksiä. 

Tavallaan tuntuu jopa hassulta puhua 'meistä'.  Taustoista en voi enkä haluakaan kauheasti yksityiskohtia paljastaa, mutta itse olen siis palannut tänne vasta vuoden alussa 'uutena vanhana työntekijänä'. Esimiestäni lukuunottamatta kaikki olivat uusia kasvoja, mutta työnkuvani mukaan minun oli silti hypättävä heitä opastamaan ja neuvomaan. Uskomattomalta tuntuu miten nopeasti pääsin sisään porukkaan, kuinka välittömästi kaikki ottivat minut joukkoonsa ja nyt on jo pitkään tuntunut siltä kuin olisin ollut täällä aina. 

Sitä surullisempaa tietysti on tietää kaiken loppuvan aivan pian. Vaikka tyhjenevässä toimistossa hiipiminen on joinain päivinä niin turhan tuntuista, olen silti onnellinen siitä että saan olla viimeinen joka tämän paikan oven takanaan sulkee. Se tekee kaikesta jotenkin konkreettisempaa, jäähyväisistä helpompaa. 

--

No mutta, oikeaakin asiaa oli ja jäin jaarittelemaan nyt ihan muuta.

Hain nimittäin koulutukseen! Jännittää kovasti. Kyseistä kurssia olen kytännyt siitä lähtien kun tiesin saapuvasta työttömyydestä, olen käännellyt asiaa mielessäni ja pohtinut plussia ja miinuksia. En ole sataprosenttisen varma onko kurssi juuri minua varten tehty, mutta päädyin siihen ettei siitä haittaakaan ole. Se kuitenkin liippaa sitä alaa jonka suuntaan olen kokoajan osoittanut kiinnostusta, mutta koulupapereita ei ko. alalta vielä taskusta löydy. Mikäs sen parempi sauma kuin nyt, kaikkien ovien ollessa avoinna, hakeutua ihan uusille urille? Ihan suoranaisesta alanvaihdosta nyt ei niinkään voi puhua, mutta kuitenkin juuri sellaista hommaa mitä olen haikaillut tekeväni seuraavaksi mutta työnantajat tuntuvat kaipaavan koulutusta.

Kuulin tosin ettei tuohonkaan koulutukseen ole niin helppoa päästä, vaikka luulin sen olevan ihan läpihuutojuttu kun se on TE-keskuksen tarjoama ja niitä järjestetään parikin kertaa vuodessa. Ei saisi olettaa mitään, katsotaan nyt mitä tuleman pitää.

Tavoitteena olisi löytää vielä useampia mukavia työtarjouksia ja pari hyvää koulutussunnitelmaa, ajatuksena se ettei liian kauaa tarvitsisi kotona makoilla. Tosin ajatus moisesta makoilusta on kovin absurdi olosuhteet huomioiden, mutta ehkä siitä lisää seuraavalla kerralla.

Ihanaa viikonloppua! <3


Terhi